Jos en itse luota toisiin ihmisiin kuinka lapseni osaisivat

Olin miltei koko ikäni kokenut olevani epäonnistuja. Huonoja hetkiä oli enemmän kuin hyviä Tai sanotaanko näin, koska rekisteröin kaiken herkemmin, ne huonot hetket tuntuivat erityisen pahalta ja kannoin niitä mukanani pitkään, jolloin luonnollisesti kaikki mihin ryhdyin, mureni käsiin.

Jälkikäteen ajateltuna elämässäni oli hyviä hetkiä ja ihmisiä ainakin lyhyin aikavälein ja välillä kun tulee A-HA elämyksiä, ymmärrän, että lähellä oli joku aikuinen, joka tiesi millainen olin niin sanottu näki sen ja silti ei arvostellut minun olevan vääränlainen tai huono.

Lapsena en tajunnut sitä, vasta aikuisena ymmärsin, että huolimatta siitä millaiseksi olin syntynyt, miten olisin voinut pahimmillani käyttäytyä tai miksi olisin voinut tulla, en ollut koskaan tuomittu näiden aikuisen kautta.

Ehkä he ymmärsivät aikaa tai sitten he ymmärsivät elämää ja ihmisten monimuotoisuutta. En tosiaankaan tiedä, sillä en ole itse sellainen vielä.

Kuitenkin kun tämä ajatus siitä, että joku ei tuominnut minua lapsena tuntui lämpimältä. Tuntui siltä, etten ollutkaan niin yksin, kun kuvittelin olevani.

Tälläiseltäkö tuntuu olla kannateltu?

—-

Saat sen mihin uskot

Tiedän, kuullostaa tosi kliseiseltä erityisesti, mutta se on vaan niin totta kun uskot sen olevan.

Ihminen on jännä tyyppi, ja elää sellaista elämää mihin uskoo niin silloin jäävät asiat huomaamatta eli esim. just toi etteivät kaikki ole tuomitsevia vaan ympärillä voi olla myös hyvää, jos vaan katsoisi.

Itsensä kannattelu, kuinka pitkälle se riittää?

Voin sanoa vain omasta puolestani, että pystyn kannattelemaan itseäni, mutta kun minulla on mielikuva siitä, että joku muu tukee, niin se on vielä parempaa. Tältä tuntuin kun tajusin, että ympärillä oli kannattelevia aikuisia vihjaan erään lapsuudenystäväni vanhempiin.

Kouluajat

Pääosin elin elämäni ilman tukea. Jos minulla olisi kysymys tai kerrottavaa niin ei ollut ketään kenen suuntaan kääntyä. Kaikissa niissä tilanteissa niin kouluun, elämään, terveyteen, suhteisiin, rahaan yms. Tämä ei tietenkään ole AINA ollut niin, mutta dramaattisuuden vuoksi  voisin kirjoittaa niin 🙂 Totta kai ympärillä on ihmisiä, mutta, joku jolle voi avautua on asia erikseen.

Peruskoulun jälkeiset ajat

En tietenkään ollut aivan yksin, äitini pystyä auttamaan välillä taloudellisesti. Mutta ei hän voinut auttaa niissä asioissa, joista ei tiennyt mitään kuten vaikka kannustaa hakeutumaan jollekin alalle jolla olisin luontevasti hyvä.

Meidän perheessä ei koskaan kehuttu, silloin kun onnistui jossain kerrottiin vaan kuinka itse nuorena oli tehty paremmin. Meillä ei myöskään autettu läksyissä, mutta sanottiin “Oletko ajatellut, että voisit yrittää saada kymppejä”. Då Sherlock? Eikös se ole mihin tähdätään? Huomasin jo varhain, että jos tein läksyt kunnolla, minulla meni siihen paljon aikaa(5h) eli, jos olisin tehnyt 5 läksyt kunnolla olisi se 25h ja sellaisen jatkuva ylläpito ei olisi mahdollista.

Välillä nykysinkin olen burn out samaisesta syystä. Haluan, että asiat on tehty kunnolla(Perfektionismi), mutta olen aika hidas ja minulta menee paljon aikaa oppimiseen. Tiedän, että jos en sisäistä jotain niin siitä ei ole minulle hyötyä. Sisäistäminen itselleni tarkoittaa sitä, että voi soveltaa oppimaani käytännössä missä tahansa tilanteessa.

Ajan saatossa, kun vasta päälle parikymppisenä pääsin Amikseen, jossa tunsin kuuluvani joukkoon, kukaan ei kiusannut, kaikki olivat iloisia, ystävällisiä ja oppimis- haluisia. Silloin koin  yhteenkuuluvuudentunnetta pitkästä aikaa.

Tätä kirjoittaessani yksitoista vuotta myöhemmin, koulun päättymisen aikoihin vuonna 2013, olin opetellut alkanut opettelemaan positiivista ajattelua ja sitten perheen myötä hyväksynyt, että kukaan muu ei kannattele vaan se on tehtävä itse. 

Miten opettaa lapsia luottamaan, jos ei itse luota

Tuntuu pahalta, kun lapsille joutuu opettamaan, että itsestään on pidettävä huolta ja sisaruksistaan, eikä kehenkään muuhun voi luottaa. So, sad.

Yritän olla mahdollisimman rehellinen. Mitä pitäisi sanoa? Voit luottaa tuntemattomaan? Voit luottaa kaveriin? niin harvakseen on luotettavia, hyviä ja turvallisia tyyppejä etten voi oikein yleistää, että hädän hetkellä sinua kuullaan, ymmärretään nähdään ja autetaan.

Sanon aina, että olisihan se kivaa, mutta emme voi luottaa, että asiat olisivat näin. Ainoa on, että Suomessa ei joudu kadulle, jos on lapsi ja vanhemmat menehtyvät. Tämä asia on hieno juttu.

En haluaisi näin. Tietenkin haluan, että lapset voisivat kasvaa ja luottaa toisiin ihmisiin, mutta miten. Miten kasvatan sellaiset lapset. Luottamaan kehen?

Mietin vasta tätä, kenties lapset kohtaavat joitain ihmisiä elämän aikana joihin voivat luottaa ja saavat siten kokemuksen siitä millainen ihminen on hyvä ja luotettava ja siten kantaen sitä kokemusta mukanaan pärjäisivät? Eikös sellaisia kokemuksia pitäisi olla reilusti? Miten saisin lapseni kokemaan ja oppimaan sellaista?

//Usein kun asioita saa ulos ne muuttuvat.

Kaikki menee varmasti hyvin.

Päättelyä

Kun sain tämän ulos, näyttää selkeästi siltä, että kasvaessani en kokenut tunnetta siitä, että joku kannattelee, jos jotakin tapahtuu ja noin yleisesti. Siten ehkei itseluottamus muodostunut kovin hyväksi. Miksi uskoa itseensä kun ei kukaan mukaan usko tai tue?

Minulla oli varhaislapsuudessa yksi henkilö, isoäitini, jolta sain hellyyttä ja ehdotonta rakkautta. Hän jäi Viroon, kun muutimme Suomeen, olin muuttaessamme kuusi vuotias.

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa toisiin ihmisiin ja perusluottamusta itseen: minä pärjään elämässä.

Parisuhteenpalikat.fi

Kun asian ilmaisee noin niin alkaahan se käymään järkeen. Pätkä on Vanhemmuuden palikat julkaisusta(ev.lut).

Luottamus on monitasoinen ilmiö, joka syntyy kokemusten, vastavuoroisten sopimusten ja aitojen sosiaalisten suhteiden kautta.

Tutkija, Tapani Riekki

Eristäminen ja menetys ovat sisäsyntyisesti traumatisoivia

Kiintymyssuhdeteoria on traumateoria. Sen mukaan trauma merkitsee puutetta, menetystä, sitä, että meidät hylkäävät ne, joita tarvitsisimme eniten. Post-traumaattisessa stressitilanteessa uhri ei voi käyttää kiintymyssuhteitaan ahdistuksen lievittämiseen ja paranemiseen, koska aikaisemmat ihmissuhdeloukkaukset aktivoituvat ja sekoittuvat heillä nykysuhteeseen.

-Väestöliitto

Ymmärrän tämän niin, että ei ole syntynyt mielikuvia siitä, että joku tukee ja kannattelee, mitä myös saatetaan kutsua turvaverkoksi. Tämä saattaa kuullostaa oudolta, tarkoitan vaan sitä, että sillä on enemmän merkitystä, että uskoo, että joku kannattelee kun sillä onko tämä välttämättä totta.

Tiedän, että sanon tämän vaikeasti, mutta oikeasti meillä on vain mielikuvia toisista ihmisistä. Parhaiten sen selittää Noora Korppi.

Oli niin tai näin omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen miten omien lasten kanssa toimmi, koska kannamme mukanamme asioita tietoisesti ja tiedostomattomasti.

Jos mietin omaa lapsuuttani objektiivisesti niin olihan se raskasta aikaa vanhemmille ihan eri tavalla kuin meillä, vanhempina.

Se, että minulla on joskus aikaa ajatella tai kirjoitella on enemmän kuin se, jos joutuisin automaattiohjuksella suoriutumaan jokaisesta päivästä niin, että olisi ulkoapäin tulevaa stressiä tai puutetta asioista.

Lähde luettelo:

Keijo Markova: Kiintymyssuhdeteoria aikuisrakkauden teoreettisena perustana – Väestöliitto

Miten vahvistaa luottamusta – Diakonissalaitos

Apua ja tukea

Kiintymysvanhemmuus ja lempeäkasvatus

Aiheesta muualla

Suhdekipuilun taustalla voi olla erilaiset kiintymystyylit – Eevi Minkkinen – Hidasta Elämää

Kiintymyssuhdeteoria –tutkimus löydöksistä käytännön sovelluksiin – Jari Sinkkonen

Jos aihe kiinnostaa, näillä hakusanoilla saatat löytää vastauksia:

Perusturvallisuus, perusluottamus, kiintymyssuhteet, lapsuus ajan vuorovaikutus, hylätyksi tuleminen, itsetunto, itseluottamus, hylätyksitulemisen pelko, tukiverkko, varhainen vuorovaikutus, itsetunnon kehitys, viha, suru.

Tuliko sinulla tekstiä lukiessa jotakin mieleen? Unohdinko mainita jotain oleellista? Kommentoi alla.